Juhannustapahtuma

Puhoksessa järjestettiin pitkästä aikaa onnistunut  kokkotapahtuma Ravintolalaivan tuntumassa Puhoslahdella.
Yleisöä oli tullut yllättävän paljon, varsinkin lapsiperheitä oli paikalla runsaasti.
Monet kertoivat, että lapset näkivät kokon ensimmäistä kertaa elämässään.
Kokko olikin komea näky järvenlahdella ja onneksi pieni sadekaan ei  tilaisuutta häirinnyt.
Monet toivoivat tapahtumasta vuosittaista perinnettä.

Järjestäjinä tapahtumalle olivat Puhoksen Vesa ja Puhoksen Martat ja tietysti Ravintolalaivan
henkilökunta.

Kiitokset kaikille järjestäjille ja mukanaolleille!

TERVETULOA PUHOKSEN KYLÄN SIVUILLE!


Tutustu kyläämme sen historiaan ja toimintaan eri linkkien kautta!

Kiitokset kaikille ahkerille pihansiivoojille! Meitä oli tosi paljon mukana, peräti 17 henkeä
ja puhdasta  tuli Seurojentalon piha-alueesta!

Seuraava yhteinen voimainponnistus on juhannusaaton kokkotilaisuus Puhoksen
rannassa,  työvoimaa tarvitaan, että kaikki sujuu mallikkaasti!

JOULUTERVEHDYS

    Kiittäen kuluneesta vuodesta toivotamme
    kaikille yhteistyökumppaneille jäsenille ja kyläläisille

    HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2015

    Puhoksen Vesa ry
    Puhoksen Martat ry
    Puhoksen Kylätoimikunta












       Oikein  hyvää  joulua  kaikille Puhokselaisille,
       ja Hyvää  Uutta  vuotta 2014. 
       Kiitos  kaikille  yhteistyökumppaneille kuluneesta
       vuodesta  tavataan  taas ensi vuonna pirtein mielin.
       
       Oi käykää  ystävät  laulamaan,
       kun joulu, joulu  on  meillä!
       SE  tuttu ystävä  vanhastaan,
       on tänne  poikennut  matkoillaan
       ja viipyy  hetkisen  meillä

      Eila T. toivottelee.

LATUPOHJATALKOOT

Kunnostetaan latupohjia talkoilla
lauantaina 23.11.2013 klo 9.00 alkaen.
Lähtö Seurojentalolta tai matkan varrelta.
Välineet mukaan!
Kahvit talolla n. klo 11.00

KIITOSKARONKKA

PUHOKSEN VESA KUTSUU

Seurojentalon korjaustalkoisiin 2012 - 2013 osallistuneet
KIITOSKARONKKAAN  Puhoksen Seurojentalolle
sunnuntaina 24.11.2013 klo 12.00 - 15.00
Seuran SYYSKOKOUS  samassa paikassa klo 11.00
TERVETULOA!              JOHTOKUNTA



YLE POHJOIS-KARJALAN RADIO

HEI PUHOSLAISET!

Ylen Pohjois-Karjalan Radion lähetysauto "Ripsa" parkkeeraa tiistaina 9.7.2013 klo 8.00
Puhoksen Seurojentalolle tekemään ohjelmaa Puhoksesta!

Tervetuloa paikalle seuraamaan tai jos et pääse, niin kuuntelethan lähetystä
kanavilta; 97.2, 97.7, 99.6 tai 106.9

Mukana eri seurojen edustajia haastateltavina!

Puhoksen Vesa tarjoaa kahvit!

Perinnepäivät.

              Tervehdys  Puhokselaiset.
  Tervetuloa Perinnepäiville 13-14. 7. 2013.
  ohjelmaa on koko perheelle vanhoja koneita
  käsitöitä, tukkilaisnäytökset,eläimiä, työnäytöksiä,
  huumoria, hyvää  ruokaa, Martat  ja Kylätoimikunta,
  paikalla tarjoamassa makkaraa ja  lettuja höysteineen
  Illalla vielä  tanssit  Seurojentalolla, siinä on kesähupia
  kerrakseen kannattaa varata  aikaa  ja kevyet  kengät.
   Mainokset Koti-Karjalasta kannattaa  lukea ,niin tietää
   mitä tapahtuu.  Tervetuloa.